Siirry suoraan sisältöön
Kuvittajan esittely: Ida Ingrid

Kuvittajan esittely: Ida Ingrid

Rakastin pienenä piirtämistä ja taiteilua eri kuvataidekerhoissa. Jossain vaiheessa piirtäminen kuitenkin loppui pitkälti sen takia, että en kokenut osaavani piirtää “tarpeeksi hyvin”. Venlan tavattuani rupesin herättelemään vanhaa harrastustani, kun ymmärsin, että piirtämisessä ei ole kyse vain realismista ja täydellisestä jäljentämisestä, vaan visioista, hauskanpidosta ja itsensä toteuttamisesta. Tässä vuosien mittaan olenkin alkanut löytää omaa kuvitustyyliäni. 

Minulta löytyy kaksi kansiota täynnä postikortteja, joista valitsen helposti lähetettäväksi tai annettavaksi osuvimman. Kortteja olen kerännyt kirpputoreilta ja ulkomailta. Omistan myös ainakin 200 kiiltokuvaa, joista vanhimmat ovat Mummini lapsuudesta. Mummini kanssa harrastin kirjeenvaihtoa koko lapsuuteni ja olenkin aina ollut aktiivinen kirjeiden ja korttien lähettäjä. Englannissa asuessani ihastuin paikallisiin korttivalikoimiin, joissa jokaiselle suurelle ja pienelle ilolle ja surulle löytyy oma korttinsa. 

Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri, mutta opiskelen tällä hetkellä luokanopettajaksi. Yhteiskunnalliset teemat ovat joka päivä läsnä elämässäni, myös postikorteissa.